Press "Enter" to skip to content

THE LAUNDROMAT

Rating: 2 out of 5.

Tämän olisi pitänyt olla varma hitti.

Steven Soderberghin ohjaus, Scott Z. Burnsin käsikirjoitus, pääosissa Meryl Streep, Gary Oldman ja Antonio Banderas, levittäjänä itsenäinen Netflix jonka ei tarvitse pelätä studio-systeemille tyypillistä vastareaktiota tulenarasta aiheesta. Kaikki tähdet olivat kohdillaan elokuvaa varten. 

Miksi siis lopputulos on sekamelska ideoita, tyylilajeja ja tönkköä moralisointia?

Suurin ongelma löytyy tavasta, jolla tarina kerrotaan. Gary Oldman ja Antonio Banderas ovat Jürgen Mossack ja Antonio Fonseca, jotka ovat oikeita ihmisiä ja Mossack/Fonseca -lakifirman perustajia. Kyseinen firma oli yksi vastuussa olevista tekijöistä, joiden vastuulla oli rahanpesu ja varojen piilottelu sadoille tuhansille ellei miljoonille yrityksille ja yksityishenkilöille, jotka kokivat etteivät turhat asiat kuten verot kosketa heitä. Panama paperit, kuten niitä lehdistössä alettiin kutsua, olivat vuodettuja dokumentteja jotka laajalti paljastivat mistä ja mihin rahat päivittäisellä tasolla kulkivat, sekä minkälainen veronkierto oli mahdollista korruptoituneessa systeemissä täysin laillisesti. Mossack ja Fonseca joutuivat syytteeseen ja odottavat parhaillaan oikeudenkäyntiä.

Kuva: Netflix

Ongelma onkin se, etteivät Mossack ja Fonseca ole ainoita syypäitä asiassa. Elokuva jopa myöntää tämän, mutta ei yritäkään esittää asiaa laajemmalta kantilta. Yhteiskunta kokonaisuudessaan, maailmanlaajuisella tasolla on rikki. Mossack ja Fonseca näkivät kolossaaliset porsaanreiät paperilla ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Heidän käyttäminen tarinan karismaattisina kertojina antaa epäinhimilliselle systeemille kasvot joita vihata, mutta hukkaa oikeat ongelmat taustahälinäksi. 

Elokuva koostuu sarjasta erillisiä tarinoita, joiden takapiruna ja yhdistävänä tekijänä kaksikon firma häärii. Meryl Streep näyttelee fiktiivistä leskeä, joka lähtee sotapolulle hänen miehensä kuoltua veneonnettomuudessa jota henkivakuutus ei suostu korvaamaan. Yritys jolta vakuutus on ostettu on yksi lukemattomista peite firmoista, joita ei oikeasti edes olemassa. Toisella puolen maailmaa miljonääri jää kiinni suhteestaan tyttärensä kaveriin tuhoisin seurauksin. Amerikkalainen multimiljonääri yrittää kiristää kiinalaisen politikon vaimoa, samalla kun puhelinpalvelussa työskentelevästä duunarista tehdään kahdenkymmenenviidentuhannen yrityksen nimellinen johtaja. Maailma on yhtä sirkusta, elokuva sanoo, miksi turhaan yrittää järkeillä sitä sen enempää?

Burnsin käsikirjoitus ei tuo mitään uutta pöytään niille, jotka ovat aiemmat uutisartikkelit asiasta lukeneet. Se on pikemminkin tiivistelmä ja dramatisointi useista tapauksen osioista, kerrottuna mahdollisimman viihdyttävällä ja nopeatempoisella tavalla. Elokuva ei yritäkään valottaa uusia aspekteja sosioekonomiselta kantilta, vaan tyytyy pikemminkin saattamaan ajan tasalle tavallisen katsojan, joka ei ole lukenut jokaista artikkelia aiheesta mutta haluaa ymmärtää missä mennään. Ongelma onkin, että kerrottuaan tilanteen vakavuuden elokuva jää junnaamaan paikalleen toistamaan samaa äimistynyttä hokemaa. Miten näin on voinut käydä?

Muutaman vuoden takainen THE BIG SHORT yritti samaa temppua, mutta onnistui kaikessa missä LAUNDROMAT ei. Aiempi tajusi, ettei elokuva voisi yksinkertaisesti saarnata yleisölle epäkohdista jotka maailmaa vallitsevat. Sen täytyi esittää myös vastakohtia ja selittää miksi niitä ei käytetä, vaikka olisivat yhteiskunnallisesti hyödyllisempiä kuin nykyiset. Lopputulos onkin yksi tärkeimpiä moderneja katsauksia kapitalismin aiheuttamaan maailmanlaajuiseen ahdinkoon. 

Samalla tasolle THE LAUNDROMAT ei nouse. Tarinat jäävät toisistaan liian irrallisiksi, eikä esimerkiksi lopussa juttuja yhteen sitova loikkaus puhtaaseen fantasiaan auta ollenkaan. On kuin Soderbergh ja Burns olisivat katsoneet maailmanlaajuista tilannetta ja todenneet, ettei mikään enää auta. Systeemi on niin läpimätä ja pilalla, että sen muuttaminen vaatisi sen täydellistä romahtamista ja uudelleenrakentamista. Elokuva kerää itsensä lopulliseen kannanottoon, jossa Streep esittää kiihkeän puheen yhteisen vastuun kantamisesta yhteiskunnan ylläpitämiseksi. 

Teoriassa se on ihailtava ajatus, mutta toteutunut kohtaus tuntuu oman selän taputtelulta. Ihan kuin tekijät olisivat hyvillään siitä, että edes ihmettelivät asiaa näin julkisesti. 

Helppoahan se on, kaikki heistä ovat miljonäärejä.

Be First to Comment

Leave a Reply

%d bloggers like this: